Tohon mä oisin mielelläni mennyt! Oikeen kaksi kerrosta!! |
Yllättävän hyvin muuten on selvinnyt nahkatakilla. Pari kertaa on pitänyt laittaa vähän paksumpaa väliin, menee vähän ahtaaksi kyllä. Onneksi ne "kylmät" kelit meni ja ilmeisesti joulusta on tulossa melko lämmin, eli siis jotain vähän vajaata + 10 C oli ennustuksessa. Eipä siinä mitään kunhan ei liikaa sada koko aikaa.
Ice Jet, kuten kuvakin jo kertoo. Näytti aika hauskalta laitteelta. |
Luistelun jälkeen pyörittiin Talvimaassa ihmettelemässä kaikkia niitä laitteita, joihin ei sitten kuitenkaan menty. Mähän olisin karuselliin halunnu mennä, mutta en sitten yksin kuitenkaan viitsinyt. Kovasti näillä markkinoilla myydään myös kaikennäköisiä päähineitä ja Angry birdsitkin ovat päässeet osaksi valikoimaa. Hauskoja hattuinakin.
Kun oltiin mielestämme nähty tarpeeksi puolityhjiä laitteita ja kummallisia kojuja, päätettiin lähteä pyörimään muualla keskustassa. Eksyttiin johonkin pikku museoon, jossa oli jotain patsaita joittenkin tyyppien päistä. Ei ihan minulle selvinnyt keitä herrat olivat, mutta talo oli kiva.
Sain päättää mennäänkö kahvilaan vai hotellin katolle. Tietenkin kattoterassi kuulosti kivemmalta vaihtoehdolta. Näkymät olivatkin mahtavat, varsinkin kun alkoi hämärtää ja valot syttyivät kaupunkiin. Meidän alapuolella oli tuollainen vanha rakennus (näkyy joten kuten noista kuvistakin) ja selvisi, että se on kai vanha sairaala ja nykyään siellä koulutetaan sairaanhoitajia. Yhden sivun kuvituksena olikin veripisaroita ( tai ainakin mun mielestä ne näytti veripisaroilta).
Näköala hotellin kattotasannebaarista ennen kuin oli pimeää |
Saman hotellin sama tuoli, mutta ulkona oli jo pimeetä. |
Ja taas viiniä, voi mua! |
Ja sitten piti vielä jaksaa hauskaa päivän päätteeksi istua autossa, että pääsee kotiin. Onneksi matka ei ollut mikään hirvittävän pitkä. Tällainen maasta toiseen hyppely on kyllä kovin hauskaa ja helppoa! Ei uskoisi miten helposti voi käydä kolmessa maassa yhden päivän aikana!